10.11 2012 - Suomen sudet ja koiravahigot (sitios de interés)

Descripción del sitio

http://www.iisalmensanomat.fi/uutiset/yla-savo/sudet-tappoivat-koiran-kiuruveden-lahnasilla/762186

Sudet tappoivat koiran Kiuruveden Lahnasilla
A A
15.11.2012 12:03 Simo Roth

Sudet tappoivat ajokoiran Kiuruveden Lahnasilla viime lauantaina.

Tapio Laukkanen päästi koiransa irti Lahnajoen varressa ja pian metsästä kuului hirmuinen huuto. Laukkanen kiirehti hätiin, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä.

Hän löysi pahoin raadellun koiransa, jonka keskivartalon pedot olivat jo osittain syöneet.

Lahnasten kylällä susihavaintoja on Risto Juntusen mukaan tehty tiuhaan tahtiin.

- Jahtikauden alusta syyskuulta tähän päivään susista on tehty parikymmentä näköhavaintoa, Juntunen toteaa.

Toinen läheltä piti tilanne sattui sunnuntaina hirvimetsällä.

- Hirvikoiramme lähti suden perään ja toinen susi lähti seuraamaan koiraa. Kaikeksi onneksi koira tuli nopeasti takaisin ja säästi samalla henkensä.

Juntusen mukaan alueella liikkuvat sudet eivät ole suuria. Hän arvelee, että kysymys on reilun vuoden ikäisistä nuorista susista.

Kiuruvedeltä lähtee pian kolmen suden kaatamiseen liittyvä lupa-anomus Riistakeskukselle.

Kai Ruhasen mukaan paikkakunnalla liikkuu 30 sutta ja selkeä tarve niiden harventamiseen edes kymmenellä prosentilla on olemassa.

- Näillä kaatoluvilla, jos ne myös saamme, mennään tarvittaessa ensi syksyyn saakka. Neljän lauman naaraat saattavat penikoida ensi kesänä vielä 20 sutta lisää. Tilanne on jo nyt vaikea ja viimeistään tulevan kesän jälkeen kestämätön, Ruhanen toteaa.

Mapa del lugar de interés 10.11 2012

Panorámica interactiva con Google Street View

fotografía panorámica de 10.11 2012, con el API de Google Street View

Mapas de contenido relacionado